Otsikossa käytän sanaa ”kulttuuri” kahdessa erilaisessa merkityksessä: 1) Arvottavassa ja kapeassa merkityksessä eli kulttuuri sisältää ajatuksen jostakin hienosta, ainutlaatuisesta ja arvokkaasta. Tässä mielessä käytän sanaa otsikon ensimmäisenä sanana. 2) Laajemmassa merkityksessä eli kulttuuri tarkoittaa kaikkea inhimillistä ja yhteiskunnallista toimintaa. Tässä mielessä käytän sanaa otsikon viimeisenä sanana. Onko sitten valtavaa negatiivisuutta väittää, että mediassa ei voisi olla kulttuuria? Massamediassakin voidaan kyllä käsitellä hienoja, ainutlaatuisia ja arvokkaita asioita, mutta niiden luonne tuppaa silloin muuttumaan. Jos vaikkapa taideteoksesta puhutaan lehdissä ja sen tekijä höpöttää itsestään ja tekemisestään televisiossa, ei teoksen hienous mitenkään transportoidu muiden ihmisten aivoihin lehden tai tekijän sanojen välityksellä. Se voi päin vastoin olla este todelliselle kokemukselle. Enkä tarkoita sitä, että taideteoksia ei pitäisi ajatella tai niistä keskustella. Yleensä kuitenkin (lyhyellä) rytmisellä toistolla - teos teoksen, ihminen ihmisen ja juttu jutun perään – on taipumus muuttaa kaikki saman näköiseksi. En vaadi lisää kirja-arvosteluja iltapäivälehtiin.

 

Sain itseni jälleen kerran kiinni rasististyyppisestä ajattelusta. Douglas Kellnerin ”Mediakulttuuri” -kirjaa tenttiin varten lukiessani ihmettelin, että miksi tekijä toistaa samoja väitteitä joka sivulla aina uudestaan. Sitten huomasin, että hän opettaa filosofiaa Teksasissa. Hänen omien sanojensa mukaan 25 vuoden opettajakokemus ei ollut lisännyt optimismia ihmisten kykyyn suhtautua kriittisesti vallitsevaan mediakultturiin. Tuntemistani syvällisimmin ihmisluontoa kuvaava (määrällinen) psykologinen tutkimus osoitti, että 33% ihmisistä uskoo ennemmin muita kuin omia silmiään*. Tuloksen voisi artikuloida samaan yhteyteen kuin puheen mediakulttuurin typeristävästä vaikutuksesta. Me olemme punaniskoja kaikki, kun oikein silmin katsotaan, joten jos haluaa säilyttää ajattelunsa vapauden, olisi hyvä tehdä välillä pitkiäkin irtiottoja eetterissä vellovasta hödöstä. Se ei liity vain asiainformaation välitykseen, viihde jos mikä muovaa kuvaamme ympäröivästä todellisuudesta. Vaikka jokin buddha laskeutuisi maan päälle, ei hänen tarvitsisi kuin vuosi katsoa televisiota muutama tunti päivässä, niin sen salakavalat pohjavirtaukset sotkisivat hänen järkensä.

 

Puhuin jo irtiotosta. Kulttuureissa, joita tavataan sanoa primitiivisiksi, oli usein erilaisia siirtymäriittejä. Riiteistä on puhuttu hyvin paljon, joten seuraavassa on ajatus vain muutamista asioista, jotka voisi siirtää nykyaikaan. Intiaaneilla oli tapana lähettää nuori mies yksin erämaahan. Sitten tästä tuli aikuinen. Kyse oli vain muutamista päivistä, mutta luulenkin heillä olleen jo valmiiksi terveempi suhtautuminen ympäröivään maailmaan kuin hesarin lukijoilla. Olisi hyvä lähettää nuori mies tai nainen yksin puoleksi vuodeksi johonkin. Jos ei nyt meditoimaan, niin miettimään asioita ja elämää. Sen sijaan että hänet lähetetään armeijaan, jossa koulutetaan ihmisistä poikia loppuelämäkseen. Initiaatioriitteihin liittyi myös ajatus jonkinlaisesta välitilasta. Jos ihminen kuoli kesken riitin, se oli ongelma, koska hän oli eräänlainen epähenkilö ilman mitään sosiaalista statusta. Yhteiskunnan kannalta häntä ei siis ollut olemassa, joten ei hän voinut kuollakaan. Tällaiseen välitilaan kannatanee joskus ihan itse yrittää ajatuksissaan hetkeksi hankkiutua.

 

Joskus kulttuurinen vuorovesi voi pysähtyä yllättävään aallonmurtajaan. Otetaan esimerkki TV:n alkuajoilta. Hippiaate oli Amerikassa vahvassa nosteessa. Varsinaisia hippejä oli määrällisesti melko vähän, mutta sen häritsevyys konsensusta kohtaan oli jo melko suuri. (Learyä on kolme USA:n presidenttiä sanonut maailman vaarallisimmaksi mieheksi, joten jotain hänessäkin täytyy olla. Toki maailman vaarallisin nainen on omaa luokkaansa.) J. F. Kennedy taas oli melko liberaali Yhdysvaltojen presidentti. Sitten hänen päänsä räjähtää suorassa TV-lähetyksessä. Tällä saattoi olla yllättäviäkin vaikutuksia kulttuuriseen piilotajuntaan, luonnollisten suorien poliittisten seurausten lisäksi. Murhasipa hänet sitten kuka hyvänsä.** Shokkiefektinsä oli WTC:lläkin. Antoipa CIA iskun tapahtua tai ei. Jotenkin kuvaavaa silti, että ihmisiä kuolee enemmän köyhyyteen päivässä kuin New Yorkin iskuissa, mutta vastaavaa efektiä ei niillä kuvilla ole. No luulenpa että ei mikään maailmanlaajuista katastrofia pienempi saa nykyistä raha/media/valta –koneistoa pysähtymään. Ja johonkinhan se tulee pysähtymään.

 

Palataan nykypäivään. Tarvitsemmeko me todella journalismia? Joka päivä isoa pakettia tärkeitä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä meidän kanssamme tai joihin me emme yritä mitenkään vaikuttaa? Onko kaiken joutavanpäiväisen päähänsä tunkeminen valveutuneisuutta ja kiinnostusta? Jokainen voi vastata omasta puolestaan, mutta mennään syvemmälle. Mediahan luo sen, mikä meidän mielestämme on tärkeää. Ja meillehän on äärimmäisen pakottavaa joka puolella keskustella Ranskan ministerinplantun suhdesotkuista tai suomalaisen ministerinplantun kännäilystä ulkomaan urheilukesteillä. Tällainen pohdinta ei rajoitu seiskan viihdepalstoille. Asioista, joiden merkityksestä itselleni käyttäisin hevon rumaa sanaa. Viihde taas on hyvin pieninä määrinä lääke ja suurina annoksina myrkky. Katsoin muutaman jakson ”Putous”-ohjelmaa. Onhan se hyvä, että imatralaisetkin saadaan yhdessä kokoontumaan.

 

Myönnetäänhän tässä lopuksi yksi hirvittävä totuus: ihmiset eivät ole kovin mielenkiintoisia. En edes minä. He toki saattavat sellaisia olla, kun heidän kanssaan viettää paljon aikaa tai keskustelee usein. Tai jos heitä kuvataan tarkasti ja/tai yllättävästi taiteessa. Mutta ihminen puhumassa itsestään ja tekemisistään tunnin ajan jossakin hyvin harvoin herättää mitään oivallusta. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi Sarasvuo katsoi tähdelliseksi lähteä tekemään jälleen yhtä haastatteluohjelmaa. Gandhi ei moiseen olisi ruvennut, joten ilmeisesti Jartsa on mennyt taaksepäin. Niinkin syvällinen asia kuin shamanismi muuttuu pelleilyksi. Siis spektaakkeliksi eli tärkeää ei ole mitä itse hommassa todella tapahtuu, vaan miten se tarjoillaan katsojille. Elokuvaohjaaja Jari Halonen esitti ajatuksen, että ajatukset eivät ole tärkeitä. Todellinen viisas tuntee elämän ajatusten virran ulkopuolella. Iso totuuden siemenhän siinä on, varsinkin kun katsoo nykymeininkiä. Vain  katkaisemalla suuri viemäri on mahdollista mikään todellinen inhimillinen, uskonnollinen, taiteellinen, yhteiskunnallinen tai tieteellinenkään kokeminen.

 

In my first memories

They shot Kennedy

I went numb when I learned to see

So I never fell for Vietnam

We got the wall of D.C. remind us all

That you can’t trust freedom

When it’s not in your hands

 

Guns N’ Roses, “Civil War”

 

*Kyse oli todella konkreettisesta testistä ja helposti havaittavista viivojen pituuksista.

**Näistä ajatuksista kiitos Latelle.