Rock-musiikki on harvoin pitkiin aikoihin tarjonnut minulle uusia mentaalisia näköaloja. Tietyt jutut yhä toimivat, mutta uusien ja rikastuttavien kokemusten kirjo sillä saralla on ollut vähäistä. Ja koska ihmisen kannattaa ylläpitää henkistä biodiversiteettiään*, päätin tehdä jo pitkään mielessäni olleen käännöksen klassiseen. Minä en pysty käsitteellistämään edes instrumentaalista musiikkia autonomisena (s.o. ei muuhun kuin itseensä viittaavana), joten pohdin kuuntelukokemuksen tunnepitoisia vaikutuksia. ajatuksena niiden eroottisuus. Aikamme suosii nopeita kiksejä ja tyhjänpäiväisyyksiä, siinä mielessä klassinen edustaa minulle kapinaa, silloin kun se ei tule Yleltä (orkesterin seuraaminen TV:stä tuntuu hieman pöljältä). Aikaisemmin ajattelin hieman päinvastoin, en halunnut liittyä mihinkään taiderunkkaajien kerhoon. Tarkoituksena ei ole musiikin rationaalinen haltuunotto, vaan antautuminen sen vietäväksi.

 

Rachmaninoff vietteli ja täytti minut hengellä. Kietoi pauloihinsa ja johdatteli ennen tuntemattomille alueille. Tempaisi arjen yläpuolella ja vei virvoittavien vetten ääreen. Sysäsi elämännesteeni liikkeelle. Kiihdytteli ja tuuditteli, sai hekumoimaan. Lupasi ja piti lupauksensa. Ihana kokovartalo- ja aivohieronta, sinfonia no. 2. Ripaus kipua, aimo annos antia. Viivyttelyä, kiusaamista ja aaltoliikettä. Suhteemme tulee jatkumaan.

 

Tällaisia kokemuksia klassisen musiikin ensiaskeleet minulle tuottivat. Sinfonian avautuminen vaatii tiettyä oman feminiinisen sensitiivisyytensä tunnistamista. Liioittelua olisi kai sanoa sinfonian kuuntelua lesbiseksi ja rock-albumin homoeroottiseksi kokemukseksi. Jälkimmäinen usein kyllä vaatii vähintään homososiaalista samaistumista.

 

Rachmaninoffin teos on pitkä ihana leikki, siinä missä rock- tai popmusiikki on joskus kuin loputon humalainen rynkytys tai terveydenhoidollinen laukeaminen lauantai-iltaisin. En halua arvottaa musiikkityyppejä, puhumattakaan (ei väkivaltaisista tai rikollisista) eroottisista käytännöistä. Minun puolestani tyypit saavat harrastaa keskenään vaikka pissa/kakka -leikkejä, jos he saavat niistä nautintoa. Eri asioita voi tietysti käyttää täyttämään eri funktioita elämässä. Harvemmin itseäni ihan sellainen tavanomainen "kyrpä rautaa/aivot kusta" heviäijäily isommin liikauttelee. Oikein käytettynä vihakin on liekki, joka sytyttää kuulijan palamaan. Hyvää tällaista tekee pitkästä aikaa Marilyn Manson: 

 

*Ilmaisu peräisin Kalevi Ahon hienosta kirjasta "Taide ja todellisuus".

 

http://www.youtube.com/watch?v=FXm5oFFHfLY