Otsikon sananlaskusta voisi helposti päätellä minun olevan sitä mieltä, että "kansa tietää paremmin kuin tutkijat". Ihan tätä mieltä en ole, mutta usein mielestäni kyllä kannattaa luottaa enemmin itseensä kuin sokeasti tieteellisiin faktoihin. Länsimainen valistusfilosofiasta juontuva tiedekäsitys perustuu objektiivisuuden illuusioon. Sen hämää meidät uskomaan, että joku voisi tietää jonkun (vaikkapa edes matemaattisen) faktan maailmasta ikään kuin tuo faktatieto olisi irrallinen maailmasta ja tietäjästään. Että olisi platonilaisessa ajattelun avaruudessa kelluvia tosiasioita, joita kuitenkin voitaisiin kielellisesti ilmaista ja ihmisjärjellä käsittää. Minkään asian tietäminen ei ole irrallinen intentioista ja niihin vaikuttavista valtasuhteista. Vaikkapa niinkin yksinkertaisen matemaattisen lausekkeen kuin 1+1=2 tietäminen todeksi vaatii jo sen, että jonkun on täytynyt katsoa se tarpeelliseksi minulle opettaa tai minun on täytynyt katsoa tarpeelliseksi hankkia se tietooni.

 

Pureudutaan tilastoihin. Kansaperinne siitä, että tilastot valehtelevat, ei osu täydellisesti maaliinsa. Osuvampaa olisi sanoa, että tilastoja konstruoiva ja tulkitseva ihmislogiikka valehtelee. Tilastothan minun maailmankäsitykseni mukaan ovat kylmiä tosiasioita - ilman omia pyrkimyksiään. Kysymys on ehkä siitä, että ei olla aina oikein selvillä mitä mitattiin ja mitä nämä mittaukset antavat aiheen väittää todeksi. Selkein ja yleisin tyyppi on tietysti tilastojen väärintulkinta. Lähdetään liikkeelle keksityllä esimerkillä suomalaisten poliitikkojen ykköshuolenaiheesta eli kansan viinanjuonnista. Jos tarkasteltaisiin jotakin islamilaisia ja länsimaisia maita koskevaa tilastoa, niin varmaan voitaisiin todeta sen eittämättömästi osoittavan, että alkoholinkäytön kieltäminen lailla johtaa dramaattiseen laskuun juodun alkoholin määrässä. Suomen tai Yhdysvaltojen historiallisissa kieltolakiyrityksissä kuitenkin vähennys on luullakseni ollut paljon haluttua pienempi. Minä en tiedä lainkaan minkälaisia vaikutuksia kiellolla olisi suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa, mutta kyseisessä tilastotulkinnassa tehtiin silti arveluttava loikkaus faktoista niiden tulkintaan.

 

Siirrytään seuraavaan ongelmaan, eli itse mitattavien asioiden ongelmallisuuteen. Tämän kirjoituksen pääajatukset ja lainaukset ovat peräisin Suvi Ronkaisen artikkelista "Kvantitatiivisuus, tulkinnallisuus ja feministinen tutkimus" Marianne Liljeströmin toimittamassa teoksessa "Feministinen tietäminen - Keskusteluja metodologiasta". Siitä johtuu esimerkki sensitiivisestä ja usein tunteita herättävästä asiasta eli parisuhdeväkivallasta. Artikkelissa tulee hyvin esille paljon puhuttu ja arkijärjelläkin selvä asia: miten kysytään vaikuttaa lopulta hyvinkin paljon siihen mitä kysytään. Ronkaiselta on peräisin myös se ajatus, että (esimerkiksi ja varsinkin) ihmisen kokemuspiiriin kuuluvia juttuja on peräti mahdotonta muotoilla objektiivisesti mitattaviksi kategorioiksi. Lähden avaamaan ajatusta omalla esimerkilläni.

 

Parisuhdeväkivallan mittaaminen siten, että ensiksi päätetään mikä sitä on ja sitten mitataan paljonko sitä tapahtuu, ei tuota puolueetonta tilastoa. Oman parisuhteeni toinen osapuoli on kerran heitellyt tavaroita suutuspäissään. Minä en kuitenkaan kokenut tilannetta pelottavana tai väkivaltaisena eikä hän taatusti sitä sellaiseksi tarkoittanut. Kuitenkin jos minä paiskoisin esineitä vihaisena, aika varmasti tarkoittaisin sen pelottavaksi ja kumppanini sen sellaiseksi myös kokisi. Näin kysymys "onko kumppanisi heitellyt tavaroita vihaisena?" tuottaisi "parisuhdeväkivaltamerkinnän" jos kysymys otettaisiin mukaan ja "kyllä" -vastaus tulkittaisiin väkivallaksi, vaikka tilanne ei todella sitä ollut. Jos kysymys taas jätetään pois tai "kyllä" -vastausta ei tulkita väkivallaksi, pois laskuista jäävät sellaiset tilanteet, joissa tarkoituksena on uhkailu ja/tai toinen osapuoli kokee pelkoa. Tällaisiin asioihin vaikuttavat fyysisen koon ja voiman lisäksi myös - hypoteettisesti - se, että kulttuurisesti miesten ei odoteta heittelevän tavaroita ärtymyksen osoitukseksi. Lisäksi jokaisessa tilanteessa on aina henkilökohtaiset tekijät, jos tavaroidenheittelytapauksessa kyseessä olevan parisuhteen osapuolet tietäisivät toistensa tietävän, että kyseessä olevalla miehellä on tapana heitellä tavaroita ja nainen ei tekisi niin millään ilveellä, heittelyn dramaattisuuden sukupuolisuus voisi kääntyä päinvastaiseksi. Eikä tilannekohtaisia muuttujiakaan voi jättää huomiotta: on eri asia mennä eri huoneeseen ja heitellä tyynyä kuin heilutella lautasta toisen nenän edessä ja paiskata se seinään.

 

On siis vaikea luoda tarkkoja määritellyjä tuollaisista asioista ja tilastoida niitä. Uhrin kokemuksen (tai miksei tekijänkin intentionkin) kysyminen on paljon järkevämpi kysymyksenasettelu, mutta ei pidä vaipua senkään illuusion valtaan, että voitaisiin tarkasti, varmasti ja todenmukaisesti jälkikäteen mitata ihmisten kokemuksia kyselytutkimuksilla. Esimerkiksi jos naisen ajatusmaailmaan kuuluu, että "tuollaisia asioita ei pidä suurennella", niin se voi vaikuttaa siihen, vastaako hän myöhemmin kokeneensa tilanteessa pelkoa. Tai jos mies ajattelee, että "naisetkin ovat väkivaltaisia, väkivallasta ei koskaan pidä vaieta ja pieninkin fyysinen tunteenilmaus on tulkittavissa väkivallaksi", hän voi vastaustilanteessa alkaa helpommin muistelemaan, että "no, kyllähän se oikeastaan vähän uhkaavalta tuntui". Sama pätee toiseen suuntaan: maskuliinisuuden ideologian omaksuminen voi johtaa väkivaltatilanteen pelottavuuden tai väkivallan myöhempien psyykkisten vaikutusten vähättelyyn.

 

Jätetään sukupuoli ja puhutaan toisesta tiukasti valtaan kytkeytyvästä ominaisuudesta eli yhteiskuntaluokasta. Tai ehkä nyt vähän modernimmin vaikka tulotasosta. Sinänsä valta liittyy kaikkeen tiedonintressiin, mutta seuraava muistinvarainen esimerkki kertoo, miten helppo todellisuutta on - ihan TV:ssä ja tilastojen kertomien "faktojen" lisäksi johonkin muunkintyyppiseen auktoriteettiin vedoten - vääntää sen näköiseksi, mikä itselle parhaiten sopii. Kysymys oli elämiseen liittyvien kulujen halpenemisesta tai kallistumisesta. Puhuja naureskeli sille, miten tyhmät ihmiset omien ennakkoluulojen perusteella väittävät hintojen euroon liittymisen jälkeen kallistuneen, vaikka ne tilastollisesti olivat halventuneet. No asuntojen ja autojen hinnat toki olivat halventuneet - ja siten hinnat varmaan "keskimäärin" - mutta päivittäistavaroiden hinnat olivat kallistuneet. Ruokahan on suhteellisesti sitä suurempi kuluerä ihmiselle, mitä köyhempi hän on. Näinhän siis olisi voinut sanoa, että rikkaiden elämä oli halventunut ja köyhien kallistunut. Ja jos muita muuttujia halutaan, niin luullakseni ihmiset ostavat autoja ja asuntoja enemmän nuorempina kuin vanhoina. Voisi siis myös sanoa, että vanhojen ihmisten elämä oli kallistunut ja nuorten halventunut. Toisaalta edellinenkin voi olla väärintulkintaa, koska vanhemmat ihmiset ovat yleensä varakkaampia.

 

Lopuksi ekskursio varsinaiseen luonnontieteeseen. Alussa puhumaani vedoten väitän edelleen, että yhtäkään "puhdasta" luonnontieteellistä faktaa ei ole olemassa. Tieto on aina tietäjän siittämää. Normaalin rajoissa voi toki tieteeseen luottaa. Hankalampi asia se on, jos se vaikuttaa liian voitonvarmasti maailmankuvaan. Tieteellä on aina edistymisensä myötä taipumus kääntää asiat päälaelleen. Vaikkapa länsimaiseen maailmankuvaan suurimmin vaikuttanut keksintö, Kopernikuksen heliosentrinen malli (jota usein mainitaan vallankumouksena!!!), ei enää nykyään ole mikään luonnontieteellinen fakta. Fysiikan kannalta itseasiassa väite, että koko muu aurinkokunta kiertää maapalloa, on ihan yhtä oikein kuin sekin, että me kierrämme aurinkoa. Se vaatii monimutkaisemman mallin, mutta mallin monimutkaisuus ei ole peruste sen oikeammuudesta tai vääremmyydestä.*

 

Yleisesti ottaen luonnontide on tällä ja viime vuosisadalla osoittanut paikkansapitämättömiksi hyvin monia vanhoja varmoja aikaisempia totuuksiaan. Humanististen ja yhteiskuntatieteiden puolella on myös otettu hyvin huomioon useat viime vuosisadan suurimmat luonnontieteen mullistukset. Kvanttifysiikkaan en ole oikein perehtynyt, mutta vaikkapa suhteellisuusteorian ajatusta siitä, että sellaiset suureet kuin paikka, aika ja nopeus, eivät ole olemassa asioissa itsessään vaan vain suhteessa johonkin muuhun, voi hyvin verrata feministiseen väitteseen erojen merkityksellisyydestä. Epätarkkuusperiaate (hiukkasen paikkaa ja nopeutta ei voi tietää tarkasti ja samanaikaisesti) on mielestäni saanut paralleelin kirjallisuustieteessä. Edellinen periaate mursi yhden maskuliinisen vallan fantasian eli determinismin. Joskushan esitettiin sentyyppinen ajatus, että tietämällä ja laskemalla kaikki tarkkaan voitasiin periaatteessa ennustaa tulevaisuus. Todellisuudessa me emme voi tietää tarkasti edes pienimmän hiukkasen paikkaa ja nopeutta

 

Sen enempää aiemmin mainitsemani artikkelin kuin minunkaan ei ole tarkoitus väittää, että tilastotietojen - puhumattakaan muusta luonnontieteestä - tekeminen olisi merkityksetöntä tai mahdotonta. Emävalheen lisäksi tilastot voivat olla erittäinkin hyödyllisiä maailman, ihmisen ja yhteiskunnan ymmärtämisessä. Vaaransa niissä silti on. Olisi hyvä tavallisen ihmisen TV:tä katsellessaan muistaa, että "tieto, joka on rajoituksistaan ja näkökulmasidonnaisuudestaan tietoinen, on objektiivisempaa kuin tieto, joka perinteiseen tieteellisyyteen vetoamalla peittää oman erityisyytensä".

 

* Kappaleen väitteet perustuvat muistinvaraisesti Juha Himangan kirjaan "Se ei sittenkään pyöri. Johdatus mannermaiseen filosofiaan." Jos puhun omiani, pyydän anteeksi. Himangalta, en muilta.