Kuulostaako otsikko ristiriitaiselta? Se johtuu siitä, että aikamme arvostaa tekemistä, nopeutta ja joskus tekisi mieli sanoa koheltamista. Innovaatioita innovaatioiden perään ilman pitkän tähtäimen pohdintaa. Tämä on suomalaisittain aika tuore kehitys, perinteisesti täällä on ollut arvossa terve jäyhyys ja hidastempoisuus. Suomalaisen saa hitaasti ystäväkseen, mutta sitten hän pysyy sellaisena, sanoi eräs rankalainen minulle. Asia liittyy myös maantieteellisesti jakautuneisiin viisausnäkemyksiin. Länsimainen viisaus on perinteisesti tarkoittanut sitä, että osaa toimia oikein. Itäimainen viisaus on arvostanut enemmän toimimatta jättämistä. No, mutta koska pian kaikki on länttä, ei jaolla enää niin suurta merkitystä ole. Kesken läntisen hegemonian riemumarssia olisi ehkä hyvä pysähtyä kuuntelemaan kaikuja menneestä idästä. Minä tässä pitäydyn tutummassa länsimaisessa sivistyksessä.
Kirjallisuuden suurimpia nihilistejä lienee Herman Melvillen luoma toimistotyötekijä Bartleby. Hänet palkataan kopioijaksi, kunnes hän vähitellen alkaa vastata kaikkiin kysymyksiin ja pyyntöihin ”mieluiten en”. Loistavan komiikan lisäksi teosta voi pohtia myös muissakin aspekteissa. Batlebyn suurin vaikutus hänet palkanneeseen päähenkilöön on tämän saaminen miettimään asioita. Barlebystä ei pääse eroon. Mitä enemmän hän kieltäytyy asioista, sitä riivatummin päähenkilö häntä pohtii ja koittaa tumpata hänet kuvaannollisesti roskakoriin. Onnistumatta siinä koskaan. Hän yrittää antaa Batlebylle potkut ja lopulta muuttaa uuteen toimistoonkin, koska Bartleby ei "mieluiten" enää edes liiku mihinkään.. Ehkä meidän kaikkien olisi syytä oppia sanomaan useammin ”mieluiten en”. Bartleby on jättiläinen, vie Gandhin myöhemmän opin konreettiselle äärirajalle.
Jos ketään lainkaan kiinnostaa pohtia toimintansa eettisyyttä, on nihilismi hyvä apuväline. Usein toistettu viisaus, että hyvien ihmisten toimettomuus on pahempaa kuin varsinainen pahuus, sisältää vain osatotuuden. Pahuus asuu meissä kaikissa ja pyrkii naamioitumaan hyvyydeksi. Jos vähänkään arveluttaa, kannattaa usein jättää tekemättä kuin tehdä. Esimerkiksi lihansyönti. Koska on hankala päästä täyteen selvyyteen sen oikeudesta tai vääryydestä, on parempi jättää syömättä. Silloin ei ainakaan toimi väärin. Läpeensä hyvistä teoista ja ratkaisuista ei voi erehtyä. En siis kannatta täydellistä passiivisuutta vaan tervettä skeptisismiä, koskee myös valokeilassa paistattelevia ihmisiä. Joku vaikkapa julistaa lehden kannessa nöyrtyneensä. Kuitenkaan hän ei ole luopunut rikkauksistaan ja lähtenyt jakamaan ruokakasseja!
Sokrates kertoo puolustuspuheessaan: ”minulla on tapana saada jonkinlainen daimonin merkki – siitähän Meletos teki pilaa syytekirjelmässäänkin. Olen pienestä pitäen kuullut toisinaan tällaisen äänen, joka varoittaa minua ryhtymästä johonkin, mutta ei koskaan kehota minua tekemään mitään.”* Luullakseni omatunto on yleisinhimillinen ominaisuus, vaikka joskus sitä saattaakin olla vaikea uskoa. Ei kannata pelätä, jos tällaisen kuulee, omatunto ei tarkoita skitsofreniaa. Taannoista USA:n presidenttiä taas Jumala kehotteli etunimeltä tekemään asioita.
Jatketaan vielä eettisestä nihilismistä. Monesti tulee miettineeksi – esimerkiksi politiikan yhteydessä – että olisiko parempi ottaa osaa asioihin ja järjestelmiin vai pysytellä niiden ulkopuolella. Näistä strategioista voidaan käyttää nimityksiä integraatio ja separatismi. Täydellinen äärimmäisyys näissä on tietysti hulluutta (integraatio) ja mahdottomuutta (separatismi). Hieman kallistun silti separatismin puoleen. Integraatiossa on se ongelma, että kaikenlainen valta korruptoi ja sokaisee. Sitä tietä tulee helposti tehneeksi arhinmäet. Natsijärjestelmässä - vastoin alkuperäisiä vakaumuksiaan - toiminut Franz von Papen puolustelee muistelmissaan ”jokaisessa noissa eri asemissani minusta tuntui paremmalta tehdä positiivisella työllä isänmaani hyväksi ja omaksumieni päämärien edistämiseksi edes jotakin”. Monesti kuulee, että esivaltaa ei saa vastustaa. Esivaltaa ne natsitkin olivat. Olisiko väkivaltainen vastarinta kyseistä järjestelmää kohtaan ollut oikeutettua? Saattaa kuulostaa kaukaa haetulta. Väkivallan oikeutuksen viekoitteluun suhtaudun silti aina eettisellä nihilismillä.
Nihilismin arkisiin hyötyihin lopuksi. Onko nihilisti aina onneton? Se tarkoittaisi, että nihilismi ei ole viisasta, koska jos viisas ihminen ei ole onnellinen, hän ei ole viisas lainkaan. Nihilistinen skeptisyys graalin maljoja kohtaan, joita yhteiskuntamme projisoi taivaalle, saattaa hyvinkin tehdä onnelliseksi. Törmäsin äskettäin ajatukseen mihinkään pyrkimättömästä (naisellisesta tai feminiinisestä) arkisesta pyhästä. Ajatus oli todella vapauttava. Ei tarvitse yrittää päteä ja pyörittää oravanpyörää. Positiivinen nihilismi ei tarkoita nenänsä nyrpistelyä, vaan harhoista luopumista.
* Platon, Teokset I. On epävarmaa, miten tarkkaan kirjoittaja seuraa syytetyn todellisia sanoja. Tuskin Platon voi täysin omiaan pistellä, koska tekstin ilmestymisaikana oli vielä elossa paljon varsinaisessa oikeudenkäynnissä läsnä olleita henkilöitä. Kirjan suomentajat sanovat kommentissaan jakson filosofisen annin olevan vähäinen. Minä olen asiasta eri mieltä, jos filosofia -sana käsitetään etymologisesti alkuperäisessä merkityksessään.
http://www.youtube.com/watch?v=Jr5K7epS5No
