Uskallan esittää radikaalin väitteen: ihminen ei ole eläin. Välillä sitäkin rupeaa epäilemään. Minun on kuitenkin vaikea hahmottaa itseäni tai muita biologis-funktionaalisina otuksina. Sellaisina, jotka eivät puhu, kaivelevat maasta toukkia ja tajuavat korkeintaan ottaa kepin toisten urosten mäiskimiseen. Kautta kulttuurihistorian on ihminen pyrkinyt nousemaan luomakunnan yläpuolelle. Onhan se ihan oikea pyrkimys. Meillä on kieli, teknologia, huumori, uskonto, filosofia, musiikki sekä muu taide ja sen sellasia hienoja asioita. Mitä me olisimme ilman niitä? Harvempi pitää ulostamista, syömistä ja parittelua identiteettinsä ja minuutensa olennaisinpina piirteinä. Miksi me siis niin tiukasti takerrumme biologisiin kategorioihin? Minä lisäisin äskeiseen listaan monipuolisen sukupuolisuuden.
Identiteetit antavat turvaa, eikä se ole pelkästään huono asia. Ne ovat silti kaksiteräinen miekka. Mitä turvattomammaksi itsensä tuntee, sitä raivokkaammin omaa linnoitustaan pitää puolustaa. Ja sitä huterammaksi se käy. Identiteetit ovat nimittäin muuttuvia, joten turvaa niistä voi saada vain hetkellisesti. Keskiaikainen linna ei ole nykysodankäynnissä enää kovin kummoinen suojavarustus. Identiteetit ovat siis hieman kuin kävelisi suolla, aina jalka on johonkin laskettava, mutta jos pysähtyy liian pitkäksi aikaa paikalleen, juuttuu kiinni ja tukehtuu. Ellei joku toinen satu ojentamaan kättään. Siltkin meillä on minuus. Mutta mikä se on? Mikä tekee minusta minut, ainutlaatuisen ja vapaan? Geenit ja fysiikkani olen saanut perintöni. Myös kieli ja melkein kaikki arvot ja sen sellaiset ovat peräisin toisilta ihmisiltä. Kirjoitus saattaa vaikuttaa hieman individualismin tai sulkeutuneisuuden ihannoinnilta, joten totean tässä, että edellinen pätee myös kaikkiin hyviin ja hauskoihin asioihin. Yhtä kaikki, me emme ole deterministisiä koneita. Juuri vapaus valita jo olemassa olevien asioiden väliltä ja muokata niistä omanlaisiaan tekee meistä yksilöitä. Valinnanvapaus vaatii silti kaksi asiaa: 1) voimaa 2) ymmärrystä
Edellisessä kirjoituksessa käsittelemässäni kirjassa tuli esille se, että jos ihmisellä ei enää elämässään ole muuta vapautta kuin mahdollisuus valita olla nielemättä lääkkeitään suosiolla vaan pakoittaa antamaan ne pistoksena, siitäkin voi tulla merkityksellinen asia. Kannattaa siis iloita vapaudestaan ja kasvattaa sitä. Se vaatii ymmärrystä ja ymmärrys lisää voimaa. Väitän ihmisen yhdeksi jaloimmista päämääristä ylittää luonnon (omasta mielestäni lähinnä yhteiskunnan) tyrkyttämät sukupuolikategoriat. Hienointahan se on kaikissa asioissa olla luovasti vapaa ja monipuolinen. Joskus joitakin ihmisiä olen kuullut syytettävän erikoisuuden tavoittelusta. Järjetöntä! Mitä *n järkeä on olla tavoittelematta erikoisuutta? Järkyttämnisen halu on se ehkä joskus hölmöä, mutta ei läheskään niin tuhoisaa kuin poikkeamisen pelko. No joo, mutta jos minun täytyy tapella, haluan tehdä sen omasta valinnastani, enkä äitini munasoluun osuneen siittiön kromosomien perusteella. Kaikki kehomme solut uudistuvat seitsemän vuoden sykleissä, joten se munasolu-siittiö-yhdistelmä on jo taakse jäänyttä elämää. Tällaisten asioiden syvempi sisäistäminen vaatii aikaa ja ainakin omalla kohdallani pelosta luopumista. Pelko taas johtuu voiman puutteesta - eihän vahvan tarvitse pelätä - joka johtuu ymmärryksen puutteesta ja näin kehä sulkeutuu.
Usein kiinnostavimpia eivät ole sellaiset selkeät tapaukset, joissa ihminen vaikka on naisen ruumiissa ja kokee olevansa mies. Niidenkin fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset heijastukset ovat monipuolisia, mutta tuollainen on vielä helposti rationalisoitavissa. Hämmästyttävämpää on tavallisten ihmisten salainen liukuva sukupuolisuus. Sisäisessä puutarhassasi saattaa hyvinkin odottaa kasvamistaan kaikenlaisia ihmeellisen jänniä kukintoja, jos uskaltaudut kastelemaan niitä. Voltairen Candiden päähenkilöt vetäytyivät lopuksi hullusta maailmasta viljelemään puutarhaa, ja joskus se on hyvä ratkaisu. Pelkkä puutarhurointi, jos kukaan ei pääse koskaan näkemään tuloksia, käy varmasti kyllä sekin lopulta tylsäksi.
Jos haluat elää norsunluutornissa, pastellisävyissä tai muuten vain selkeissä raameissa, siihen on toki jokaisella oikeus. Pelko sinänsä on turhaa, itselleni tällaisten asioiden prosessointi on ollut elämäni parhainpia ja vapauttavimpia puolia. Kasvua ei ole ilman kipua, mutta yleensä isommat ongelmat johtuvat hieman toisentyyppisistä asioista. Eikä sinusta tule mitään mitä et koe olevasi tai haluavasi olla sen takia, että uskaltaudut hankkimaan itsellesi hieman lisää vapautta. Päinvastoin. Tietysti välillä pitää ottaa rennosti ja keskittyä ihan vaan elämiseen. Aina ei voi sukellella syvissä vesissä. Ja saattahan se joskus olla jollekin sitenkin, että "when the mind is willing, it gets downright perilous". Mutta aina voi löysätä kaasua ja keskittyä johonkin muuhun. Sitä ei voine välttää, että elämä on aina jossakin määrin opittua performanssia*. Mutta ei sen tarvitse olla toisten käsikirjoittamaa latteaa teeskentelyä tai apinointia(sic).
Lopuksi vielä tällainen juttu: herkkiä ja syvällisiä asioita kun pohdiskelee, tulee mieleen hieman yllättäviäkin kysymyksiä eettisyydestä ja vastuusta. Aikuisten olisi hyvä keskustella lasten ja nuorten kanssa siitä, mitä nämä seuraavat tai lukevat, joten sen voinee jättää syrjään. Entäpä jos nyt joku sitten järkyttyy tai joutuu tolaltaan? Tai peräti huolestuu minusta? Ainahan se on hyvä muistaa, että ihminen on etupäässä itse vastuussa itsestään ja mielenrauhastaan. Jos itse sattuisin lukemaan jonkun tuntemani henkilön kirjoituksia, jotka saisivat minut huolestumaan, minä soittaisin hänelle ja kertoisin huoleni suoraan. Toki lähimmäisistä pitää välittää, eikä ketään saa tarkoituksella huolestuttaa. Oman ajattelun- tai ilmaisunvapauden rajoittaminen on kuitenkaan hyvin harvoin kenellekään hyvä asia.
Kannatan ja pidän äärimmäisen tärkeänä toisten ja heidän rajojensa kunnioittamista. Pakkosyöttö ja tuputtaminen on yksi asia, blogikirjoitukset toinen. Se olisi kokonaan toinen juttu, jos vaikkapa minä aloittaisin tässä blogissa obsessiivisen häirintäkampanjan, siihen tyyliin että "Torsti Toropainen, queeroi itsesi!" tai tekisin muuten selväksi, kenestä on kyse. Sitähän on kaikenlaisia - herra tietää millä motiiveilla toimivia - hiippareita maailma täysi. Muuten Suomessa on peruskoulun suorittaneilla sananvapauden lisäksi lukemisen vapaus :p
Tätä artistia voi tuskin nostaa queerin messiaaksi, mutta "oh, my Marilyn, milloin riisut jumpperin?"
http://www.youtube.com/watch?v=stxY6YUqqeM
*Judith Butlerilta performatiivisuuden ajatus
